Lintuja, linnuista, linnuille

Kuuntelin juuri ohjelman Tämän runon haluaisin kuulla, joka lienee yksi Yleisradion vanhimmista ja parhaista ohjelmista. Tällä kertaa kuulijat saivat toivoa runoja linnuista. Minunkin toiveeni toteutui: ohjelman päätteeksi kuultiin Eeva-Liisa Mannerin “Sateentulon kuvaus” kokoelmasta Niin vaihtuivat vuoden ajat (1964).

Mannerin suhde luontoon on erilainen kuin useimpien muiden runoilijoiden. Monissa ohjelmassa kuulluissa sinänsä hienoissa runoissa linnut olivat inhimillistettyjä siihen mittaan että ne eivät kertoneet linnuista juuri mitään vaan vain ihmisistä: runojen linnut olivat oikeastaan ihmisiä höyhenpuvussa. Mannerin runoissa linnut ovat lintuja, ne eivät kuvita ihmisen tuntoja, ne vain ovat. Monesti Mannerin runoissa runon kokeva ja kertova minä häivytetään taustalle niin tarkoin kuin se ihmisen kirjoittamassa runossa on mahdollista. Tässäkin runossa ihmisen läsnäolon tajuaa vain siitä että “vesi kuiskaa airoille salaisuuksiaan”; joku ihminen sitä venettä aivan varmasti soutaa.

Mannerin läpimurtoteoksessa Tämä matka (1956) luontorunot olivat historiallisia ja biologisia, vaikuttavimpana esimerkkinä “Kambri”, sarja merestä ja eläimistä. Vuodesta 1964 alkaen Mannerin luontorunot saivat tarkan, asiallisen, havainnoivan luonteen. Niin vaihtuivat vuoden ajat on tulvillaan lintuja, valoa ja iloa. Myöhemmin runot synkkenevät mutta ovat yhtä kaikki vaikuttavia. Viimeiset kokoelmat Paetkaa purret kevein purjein (1971) ja Kuolleet vedet (1977) käännettiin hiljattain kokonaan ranskaksi samaan niteeseen. Viimeksi mainittu on yhä ajankohtaisemmalta tuntuva varoitus ekokatastrofista, ja muustakin.

Ohjelmassa kuultiin monia muitakin hienoja runoja muun muassa Risto Rasalta, Pentti Saarikoskelta, Lauri Viidalta ja Edith Södergranilta. Pian se on kuultavissa Yle Areenassa.