Aamulla kello viisi

Viime lauantaina tuli taas Ylen mainio ohjelma Tämän runon haluaisin kuulla. Tällä kertaa teemana olivat luontorunot. Tässä lähetyksessä oli tukku omiakin suosikkejani: Eeva-Liisa Manneria, jota itse toivoin, Helvi Juvosta, Risto Rasaa, Saila Susiluotoa, Pablo Nerudaa, Edith Södergrania ja Olli Sinivaaraa sekä paria minulle uutta tuttavuutta, Milka Luhtaniemeä ja Silja Järventaustaa. Hieno, täyteläinen valikoima maailman parasta runoutta. Tässä linkki ohjelmaan, oma toiveeni tulee heti toisena, noin yhdeksän minuuttia ohjelman alusta.

Toivo rakkainta luontorunoa! | Tämän runon haluaisin kuulla | Yle Areena

Kokoelma jota aiheen kuultuani oitis ajattelin, oli Mannerin Niin vaihtuivat vuoden ajat (1964). Siinä Manner heittää huolet ja synkät filosofiat syrjään ja runoilee luonnosta. Mannerin luontolyriikassa pääosassa on luonto, eivät sen ihmisessä herättämät tunteet. Luontokuvat eivät ole runon puhujan mielenliikkeiden kuvitusta, vaan sellaisenaan olemassa olevaa todellisuutta. Hevosilla, kortteilla, linnuilla, taivaalla ja vedellä on arvo sinänsä, ne lahjoitetaan runon ilmaisussa lukijalle sellaisenaan, ilman että runon puhuja nostaa omia tunteitaan keskiöön. Mannerin runous on todellisuuden perustamista kielessä, todellisuuden poislahjoittamista runoilijan ilmaisussa ja todellisuuden ymmärtämisen varsinainen alku, alku sille, että lukija voi ymmärtää luontoa. Kokoelman ainoa hevosruno sarjasta “Peilikuvia” on edustava paitsi pastoraalisten hevosten valioyksilönä myös esimerkkinä siitä, miten Manner luontorunoissaan antaa päähuomion eläimelle, ei omille tunteilleen ja tulkinnoilleen. “Hevonen on hevonen, ja sen ylemmyys on siinä”, kuten hän kokoelmassa Fahrenheit 121 toteaa.

“Aamulla kello viisi” tuo aina kesäiset mökkiaamut mieleeni. Runossa on kaksi verbiä, jotka paljastavat että runon subjekti on ihminen: “sukelsin” ja “kahlasin”, mutta sen jälkeen runon subjekteina ovatkin muut eläimet. Väittäisin että Manner oli Suomessa ensimmäinen ekorunoilija, posthumanisti ennen kuin kyseistä termiä akateemisissa piireissä oli keksittykään. Hänen runoissaan ei ole mitään haaveellista ja sievistelevää, ne ovat tarkoin havainnoivia. Mannerilta löytyy myös vankkoja ekologisia kannanottoja esimerkiksi kokoelmassa Kuolleet vedet. Mannerin vaikutus näkyy myöhemmissäkin runoilijoissa, esim. Olli Sinivaaran runoissa niin muodon kuin sisällönkin tasolla. Mutta laitetaan nyt tähän loppuun vielä se Mannerin runo:

“AAMULLA KELLO VIISI

Vesi oli tyyni kun peili,

sukelsin peilin sisään,

kahlasin vihreässä vedessä,

kaislojen suhinassa.

Linnut heräsivät ja pudottivat laulunsa

aamun niitylle, iloiset ja hauraat,

pienet kuin viiriäisin munat,

somat, tiedottomat.

Kaksi korentoa kaislan latvassa.

Kaksi lintua orapihlajan okaassa.

Yön taistelu oli ohi, kotka ei vaaninut pyytä,

pöllö ei hiirtä, nyt se oli ohi.

Ruohossa käärmeen sorea ornamentti.

Metsästä kuuluu helmipöllön huuto.”