Runoni on pian täyttä hepreaa
Edellisessä postauksessani kerroin Rami Saaren aikoinaan merkillisesti myttyyn menneestä yrityksestä kääntää Eeva-Liisa Mannerin romaani Varokaa, voittajat (1972, tekijän uudistama laitos 1976) hepreaksi.
Varokaa sitaatteja — Mika Lamminpää
Nyt hän aikoo yrittää uudelleen mikäli kustantaja teokselle löytyy ja yhteistyö Suomen kirjailijaliiton kanssa sujuu paremmin kuin viimeksi. Pidetään peukkuja, Lähi-itä on juurikin sellainen maailmankolkka jossa sodanvastaiselle merkkiteokselle olisi tarvetta ja toivottavasti myös tilausta.
Olin kovin otettu ja yllättynyt kun Saari kertoi että häntä kiinnostaisi tutustua myös minun runoihini ja kääntää jokin niistä hepreaksi. Lähetin oitis molemmat runokirjani hänelle ja sain seuraavanlaisen vastauksen:
Kirjoitan vain ilmoittaakseni, että olen lukenut nyt kummatkin kirjasi kahdesti alusta loppuun, ja vaikka hyviä ja kauniita runoja on useita, päätin, että runo, jonka aion kääntää ja julkaista netissä on mainio "Runo on kaupunki" kirjasta "Vedestä olet sinä tullut". Pyrin saamaan käännöksen valmiiksi tässä tai ensi kuussa, jotta käännös julkaistaan netissä viimeistään heinäkuussa tänä vuonna.
Jopas jotain! Kyseinen runo menee näin:
Runo on kaupunki.
Kaikkea mikä tulee vastaan et voi tietää,
mutta mitä kauemmin siinä asut
sitä rakkaammaksi käy sekin
mitä et koskaan oikein ymmärtänyt.
Kaupunki on runo.
Tämä runo on niitä jotka jotenkin vain putosivat paikoilleen, ponnistelematta. Jotkin runoista ovat työn ja tuskan takana (ja ainakin kokonaisen teoksen muokkaaminen on sitä väistämättä jossain vaiheessa) mutta on hetkiä kun kaikki tulee kuin annettuna.
Eräs nykyään Imatralla asuva kaverini ja kollegani sanoi että tästä runosta hänellä tulee aina mieleen Turku. Se on jännää, itse en löydä runosta mitään mikä kytkisi sen nimenomaan Turkuun, mutta en pane vastaan. Sen jälkeen, kun runot on päästänyt käsistään, ei enää ole tekijän asia määritellä mitä niistä kuuluu löytää.
Erityisen paljon Saaren halu kääntää runoni hepreaksi merkitsee minulle siksi, että arvostan Saarta runoilijana todella paljon. Ostin hänen teoksensa Sateen jalkapohjat alun perin vain siksi, että siinä on runo nimeltä “Eeva-Liisa Manner”. Mutta kirja on kauttaaltaan upeaa runoutta, ensimmäisestä runosta viimeiseen. Laitetaanpa tähän lopuksi pieni näyte, kokoelman ensimmäinen runo “Suomi, 1980-luvun loppu” sen suomentajan Minna Tuovisen lukemana. Runo on pieni kuvaus Suomesta sellaisena kuin Rami Saari sen tunsi täällä asuessaan: